Olen 59 vuotias ja asun entisen Kiikalan kunnan alueella. Asun kahdestaan vaimoni kanssa, lapset ovat muuttaneet omiin asuntoihinsa Salon keskustaan.

Työssä olen ollut Lounais-Suomen poliisilaitoksessa, Salon poliisiasemalla. Työhöni on kuulunut normaali kenttätyö; toimin ryhmänjohtajana ja kenttäjohtajana. Tämän lisäksi tein hallintotöitä; laadin työvuorolistoja yms. Lisäksi toimin kouluttajana; poliisin ajokouluttajana ja yleis- ja kenttäjohtokouluttajana. Ja nyt saan olla eläkkeellä!!!

Harrastan kunnallispolitiikkaa, jo vuodesta 1984 asti. Olen silloin aloittanut kunnallispolitiikassa. Kiikalassa toimin pitkään kunnanhallituksen puheenjohtajana.  Vuoden 2017 vaaleissa minut vielä valittiin valtuustoon; KIITOKSIA!. Olen päässyt kaupunginhallitukseen ja henkilöstöjaokseen ja minut on valittu Salon Seudun Koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajaksi. Hyvät äänestäjät; Te teitte tämän mahdoliseksi antamalla riittävästi ääniä! Vielä kerran ISO KIITOS!